Mika Ebeling, KD:n kaupunginvaltuutettu Helsingistä Sanan- ja uskonnonvapauden puolesta!

Mielettömän korrektia!

Läntistä maailmaa on yleensä pidetty rationaalisena. Viime aikoina homo- ja transagenda tuntuvat kuitenkin päässeen sellaiseen poliittisen korrektiuden asemaan, että selvät mielettömyydetkin hyväksytään, kunhan toiminta täyttää Seta-normatiivisuuden ehdot.

Ajatelkaa tätä ihan aikuisen oikeasti: Mitä mieltä on siinä, että doping-testeillä pyritään estämään kaikki vilunki urheilusta, mutta poliittisen korrektiuden nimissä urheilussa voi voittaa voimanoston naisten sarjan miehen lihaksilla? Mieheksi syntynyt voimanostaja ”Mary” Gregory kehuskeli jo rikkoneensa neljä naisten maailmanennätystäkin. Tämä ja vastaavanlaiset muut vääryydet ovat mahdollisia, koska valtaosa poliittisista toimijoista on luopunut tolkullisuudesta. Kaikki mielettömyydetkin tuntuvat kelpaavan, jos ne tulevat oikeasta Lähteestä.

Voimanostossa tämä mielettömyys on niin ilmiselvää, että luulisi monia poliittisia toimijoita hävettävän, että ovat lähteneet Setan kelkkaan. Tämäkin epäilemättä niellään, sillä muuten voitaisiin joutua ikävien kysymysten ääreen siitä, mitä on jo hyväksytty tasa-arvon nimissä lasten kustannuksella.

Mutta vaikka voimanosto on erityisen räikeä esimerkki nykyisestä mielettömyydestä, niin ei tuo sukupuolisotkeminen muutenkaan ole reilua. En pidä reiluna sitäkään, jos oman lajini shakin naisten sarjoissa saadaan menestystä miesten aivoilla. Eiväthän ns. trans”hoidot” muuta yläpäätä, kuten eivät lihaksistoakaan.

Vaikka valtaosa poliitikoista vallitsevan mielettömyyden hyväksyneekin suvaitsevaisuuden ja tasa-arvon nimissä, niin uskon, että tavallinen tolkullinen suomalainen havaitsee ongelman. Nykytilanteessa ainoalta järkevältä vaihtoehdolta minusta näyttäisi se, että naisten sarjat varattaisiin vain koko elämänsä naisena olleille ja loput kilpailisivat avoimessa sarjassa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (44 kommenttia)

Käyttäjän juhamyllarinen kuva
Juha Myllärinen

Kyseessä on valtavirran ääri-ilmiöt (hyväksyntä mukaanlukien, ja yleisodotukset).

Ääri-ilmiöt ovat yleensä vahvoina. Kun valtavirrassa, niin oletukset noiden mukaisesti. Perinnekkin on eräs ilmiö, joka voi kääntä ääri-ilmiöksi.

Marginaalien ääri-ilmiöt saavat aikaan toisenlaista suhtautumista. Eläinsuojelu on eräs niistä, ja luonnosuojelussa esiintyy samaa.

Maahanmuutto on myös eräs valtavirtatason saavuttanut ääri-ilmiö.

Samoin voi olla esim vasemmistosuuntaus, tai oikeistosellainen. Jälkimmäinen parivaljakko usein vaikutuksellisin, koska jakolinjalle tyypillistä on erottaa napakasti hyvin eri tavoin pärjäävät linjat, jolloin olot sen mukaiset, keikahtaneenakin.

Käyttäjän ToniPihkola kuva
Toni Pihkola

Ymmärrän kyllä asian problematiikan. Tuntuisi varmasti ikävältä yksilön näkökulmasta, jos ei oikein voi kilpailla missään sarjassa. Muunsukupuoliset ovat niin marginaalinen ryhmä, ettei heille oikein voi perustaa omaa kilpasarjaa. Ja vaikka voisikin, siinäkin pitäisi käyttää jonkinlaisia tasauskertoimia riippuen mikä kenenkin sukupuolitila sattuu olemaan.

Trans-sukupuoliset kilpaurheilussa antaa hyvän vertauskuvan. Yhteiskuntaa ei voi muokata radikaalisti pienen marginaaliryhmän takia. Se voi loukata joitakin ihmisiä, mutta se on se pienempi paha.

Pahoittelen jo etukäteen jos olen käyttänyt vääriä termejä. En oikein hallitse tähän asiaan liittyvää termistöä.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Kyllä nyt itkettää. Yhhyy on tehty pahoin. Shakkimatsissakin pätee miesten aivot, mistä ihmeestä olet kotoisin?

Käyttäjän Minnamaarialax kuva
Minna-Maaria Lax

Kuka shakkia pelaisi, kun bridge on olemassa? Bridgeliitto oli ensimmäinen suomalainen kilpaurheiluliitto, joka mahdollisti kilpailijoille määrittää sukupuolensa itse. Kyseessä on siis edelläkävijäliitto, joka ennakoi koko yhteiskuntaa koskettavan kuvion etuajassa.

Perustelut tässä:

"Meille tämä on arvokysymys. Lajimme on luonteeltaan hyvin yhdenvertainen, sillä älyurheilussa sukupuoli, ikä tai fyysinen vamma ei määritä menestymisen mahdollisuuksia, kuten perinteisemmissä urheilulajeissa. Meille on erittäin tärkeää huomioida yksilöiden oikeudet toiminnassamme. Syyskokouksen tekemä yksimielinen päätös kilpailumääräysten kirjauksesta kertoo, että tämä on koko lajiyhteisömme päätös, kertoo toiminnanjohtaja Hulda Ahonen Suomen Bridgeliiton tiedotteessa."

Shakki ei liene siis älyurheilua?

Käyttäjän kultainenmaali kuva
Mika Ebeling

Jos sukupuoli, ikä tai fyysinen vamma ei vaikuta menestymisen mahdollisuuksiin, niin silloin ei tarvita sukupuolen, iän tai vammaisuuden perusteella määräytyviä sarjoja ja ei kai haittaa, vaikka kukin saa määritellä ikänsä ja mahdollisen vammaisuutensakin itse?

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

"En pidä reiluna sitäkään, jos oman lajini shakin naisten sarjoissa saadaan menestystä miesten aivoilla."

Onko oma lajisi tosiaan shakin naistensarja?

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Olipa hienosti keksitty kysymys! Ihmettelin ihan samaa, koska olisin voinut vannoa, että Ebelingin oma laji on homo sapiens.

Käyttäjän ToniPihkola kuva
Toni Pihkola

En oikein ymmärrä miksi blogistin piti provosoida tuolla miestenaivo-kommentillaan ja viedä sillä keskustelu heti kättelyssä sivuraiteille. Aihe olisi mielenkiintoinen muutenkin. Kun voisi keskustella esim. sukupuolileikkauksen tehneiden miesten osallistumisesta kamppailulajeihin naisten sarjassa.

Käyttäjän TenkaIssakainen kuva
Tenka Issakainen

Blogistia saattaa harmittaa yksi tietty shakissa menestynyt nainen. Mutta ovatko häntä vastaan kilpailleet valittaneet?

"--kuten eivät lihaksistoakaan."

Kas, asiantuntemattomuudessaan uusi ymmärryksen alittava argumentti. Se doping sitten varmaan vielä vähemmän muuttaa lihaksistoa.

Mut hyvä jos katsot etteivät hoidot muuta yläpäätä, voit nyt rauhoitella kaikkia aitoavioliittolaisia jotka huolehtivat hormonien vaikutuksesta aivoihin.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Tämä blogi on varmaankin Mika Ebelingin omien arvoitusten tuotetta. Tovottavasti shakinpeluu sujuu paremmin.

Käyttäjän ajjmikkola kuva
Jouko Mikkola

Mitähän tämän "Maryn" kilpasiskot tuosta mahtaa ajatella, voisi kuvitella että ottaa pahasti päähän? Mutta täysin väärinhän tuo on että mieheksi syntynyt voi kilpailla naisten sarjassa, maalaisjärkihän tuon sanoo mutta se tuntuu puuttuvan tietyllä porukalla.

Käyttäjän JaanaAnitaHolmstrm kuva
Jaana Holmström

Maalaisjärjestä ei ole hyötyä, jos ei ole tarvittavia tietoja. Testosteronin estolääkitys ja estrogeeni vievät nopeasti voimat ja asettavat samalle viivalle muiden samalla testosteronitasolla olevien kanssa, kuten mm. IAAF on säätänyt. Mitä tulee erityisiin kykyihin, koko kilpaurheilu perustuu erityiseen lahjakkuuteen. Tavallisella pulliaisella ei ole siellä mitään tekoa harjoittelunkaan jälkeen.

Hiukan ihmetyttää tämän asian käsittely täällä, eikös tästä pitäisi puhua kyseisen lajiliiton piirissä?

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

"Testosteronin estolääkitys ja estrogeeni vievät nopeasti voimat ja asettavat samalle viivalle muiden samalla testosteronitasolla olevien kanssa."

No ei todellakaan pidä paikkaansa, jos lihaksisto ja ruumiinrakenne on aikanaan kehittynyt miesmäiseksi. Sitähän osoittaa tuollaisen voimanostaja-"naisen" maailmanennätykset.

Käyttäjän JaanaAnitaHolmstrm kuva
Jaana Holmström Vastaus kommenttiin #11

Mihin perustat väitteesi? Tunnetko läheisesti moniakin transnaisia? Jos väitteesi pitäisi paikkansa, testosteronista kiinnijääneiden pitäisi saada elinikäinen kilpailukielto.

Käyttäjän AnteroSmki kuva
Antero Säämäki

Eihän kaikki transsukupuoliset halua käyttää hormoneja. Niin ainakin kerrotaan.

Käyttäjän JaanaAnitaHolmstrm kuva
Jaana Holmström Vastaus kommenttiin #17

Toistaiseksi henkilötunnuksen muutos vaatii ainakin kastraation, mikä romahduttaa testosteronitason.

Käyttäjän AnteroSmki kuva
Antero Säämäki Vastaus kommenttiin #26

Ei vaadi. Transdiagnoosi ja lisääntymiskyvyttömyystodistus riittävät. Kaikki transhoidot ovat vapaaehtoisia.

Käyttäjän JaanaAnitaHolmstrm kuva
Jaana Holmström Vastaus kommenttiin #27

Lisääntymiskyvyttömyys tarkoittaa joko fyysistä tai kemiallista kastraatiota, mutta aika todennnäköisesti voimanostossa kilpailevala se on fyysinen. Osaatko arvata miksi?

Toistaiseksi siis transhoidot eivät ole vapaaehtoisia, mikäli haluaa hetun muutosta, mikä taas on käytännössä välttämätön sujuvan arkielämän varmistamiseksi.

Käyttäjän kultainenmaali kuva
Mika Ebeling Vastaus kommenttiin #31

Jokin aika sitten kerrottiin miehen synnyttäneen.

Miten tämä sopii yhteen väitteesi kanssa lisääntymiskyvyttömyydestä?

Käyttäjän AnteroSmki kuva
Antero Säämäki Vastaus kommenttiin #32

THL:n rekisteriin ei ole raportoitu yhtään sterilisaatiota transsukupuolisuuden perusteella koko lain voimassaoloaikana 2003 alkaen.

Julkisuudessa esitetyistä väitteistä poiketen pakkosterilisaatiota ei ole suoritettu transihmisille eikä edes vapaaehtoisia sterilisaatiota ole haettu transsukupuolisuuden perusteella.
Lisääntymiskyvyttömyys on saatu hormonilääkkeillä, tai muuilla lisääntymiselinten leikkauksilla.

Laki ei edellytä sukupuolen vahvistamiseen hormonien käyttöä eikä leikkauksia, vaan transsukupuolisuusdiagnoosin ja koetun sukupuolen mukaisessa roolissa elämisen, ja hedelmättömyystodistuksen.
Mutta kukaan ei ole hakenut sterilointia transsukupuolisuuden perusteella saadakseen hedelmättömyystodistuksen.

Jos haluaa lapsia, voi lopettaa hormonien käytön ja kokeilla palautuuko hedelmällisyys, jos ole poistattanut lisääntymiselimiä.

Vanhanaikaisen lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen voi poistaa translaista, mutta sillä ei ole paljoa merkitystä käytännössä.

Käyttäjän JaanaAnitaHolmstrm kuva
Jaana Holmström Vastaus kommenttiin #32

En väittänyt mitään lisääntymiskyvyttömyydestä, se vaatimus on nykyisessä translaissa. Sitä on tulkittu niin, että tietyn kestoinen hormonien käyttö aiheuttaa lisääntymiskyvyttömyyden. Joissakin tapauksissa kuitenkin lisääntymiskyky palautuu hormonin käytön loppuessa. Niin yksinkertaista se on.

Tämäkin on yksi hyvä syy lisääntymiskyvystä luopumiselle translaissa. Tärkein peruste on tietenkin se, ettei vaatimukselle ole mitään perustetta.

Käyttäjän kultainenmaali kuva
Mika Ebeling Vastaus kommenttiin #43

Ajatteletko siis niin, että tämä synnyttänyt "mies" (lainausmerkit minulta) on Sinun ajattelusi mukaan syntynyt naisena, hormoneilla muutettu mieheksi ilman kastraatiota, sitten lopettanut hormonien käytön ja palautunut hedelmälliseksi naiseksi, tullut naisena raskaaksi, alkanut jälleen käyttää hormoneja (?) ja palautunut mieheksi sopivana synnyttämään??

Minusta näyttää, että kyseessä on valheellinen kielipeli, jolla kuvitellaan voitavan manipuloida todellisuutta. Itse ymmärrän, että hän on koko ajan ollut nainen. Hormoneilla tämän naisen luontainen hedelmällisyys on tukahdutettu, minkä jälkeen hänen naisellinen lisääntymisviettinsä on saanut hänet kuitenkin haluamaan lasta ja lopettamaan hormonien käytön, jolloin hänen luonnollinen lisääntymiskykynsä on palautunut. Tämän kaiken mielestäni todistaa sekin, että hänellä ei tietenkään ole ollut siittiötä antaa lisääntymiseen, koska hän ei oikeasti ole mies, vaikka juridisesti sitä voi ollakin.

Käyttäjän AnteroSmki kuva
Antero Säämäki Vastaus kommenttiin #31

Fyysinen kastraatio on sukuelinten poisto. Useimmiten se tarkoittaa kivesten poistoa.
Kemiallinen kastraatio on lääkkeellinen sukuvietin poisto.
Pelkkään lisääntymiskyvyttömyyteen johtaa fyysinen tai kemiallinen sterilointi.

Jos transihminen ei halua hormonihoitoja tai leikkauksia, pitää olla lisääntymiskyvytön jollain tavalla voidakseen vahvistaa sukupuolen.
Kukaan ei ole hakenut sterilisaatiota transsukupuolisuuden perusteella.
Se osoittaa, että lähes kaikki transihmiset haluavat kehoa muokkaavia hoitoja.
Joku harva voi olla hakenut sterilisaatiota muulla perusteella.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Joo, aivan sama kun mies osallistuisi Naisten 100m juoksuun ja voittaisi kaikki Naiset mennen tullen. Osallistumiseen riittäisi vain pelkkä ilmoitusasia, että on Nainen.

Aiheuttaisi varmaan pientä kismaa muissa naisissa.

Edit:

Kohta varmaan ilmestyy vastajihadistinen blogi, että kyseessä on vain patriarkaalinen ja transfobiset asenteet ja stereotypiat sosiaalisista konstruktioista.

Noh, vastaan jo valmiiksi. 100m matkalla kello näyttää erot, ei sosiaaliset konstruktiot.

Käyttäjän deneidez kuva
Petri Pakarinen

Ei ihan vielä aikuisissa, mutta nuorten sarjassa on jo tuota havaittavissa.

https://pluralist.com/transgender-sprinters-domina...

Kyseessä siis kaksi poikaa, jotka dominoivat tyttöjen 55m juoksua, sillä että kertovat olevansa tyttöjä.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Miksi shakissa on naisille oma sarja?

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Onko shakki sellainen laji jossa fyysisillä ominaisuuksilla ratkaistaan voittaja?

Käyttäjän kultainenmaali kuva
Mika Ebeling

Se varmaankin johtuu miesten ja naisten eroista. Vaikka miesten ja naisten yleisälykkyydessä ei ole havaittu eroa, niin älykkyyden jakautumisessa on havaittu.

Käyttäjän TenkaIssakainen kuva
Tenka Issakainen

Miksihän shakissa ei sitten ole miesten sarjaa? Lieneekö ainoa laji, jonka sarjat on sukupuolineutraali sarja ja naisten sarja...?

(Kummallisimmistakin keskusteluista voi aina oppia jotain uutta.)

Käyttäjän kultainenmaali kuva
Mika Ebeling Vastaus kommenttiin #21

Sille ei ole tarvetta. Puhutaan sitten miesten sarjasta tai avoimesta sarjasta, niin käytännössä olen tottunut pitämään niitä synonyymeinä omassa lajissani.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen Vastaus kommenttiin #21

Tenka Issakainen: - "Miksihän shakissa ei sitten ole miesten sarjaa? Lieneekö ainoa laji, jonka sarjat on sukupuolineutraali sarja ja naisten sarja...?"

Ei ole ainoa laji. Myös pokerissa on vastaavanlainen tilanne. Tosin siinä nyt ei ole ihan yhtä virallisia mestaruuskilpailuita kuin vaikkapa shakissa, mutta koskaan ei tietääkseni ole järjestetty isoa julkista pokeriturnausta, johon saisivat osallistua pelkästään miehet. Sellaisia on järjestetty, joihin saavat osallistua pelkästään naiset.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Taas tätä Ebelingin ulinaa. Kerropa kauhistelun ja valittamisen sijaan, miten sinusta pitäisi järjestää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asia ja asema. Poissa silmistä, poissa mielestä, riittäisikö? Vai jotain krouvimpaa?

Käyttäjän Minnamaarialax kuva
Minna-Maaria Lax

Sain viestin shakkiliitosta. Vapaus valita sukupuolensa on ollut heilläkin, jopa vuosia ennen bridgeliittoa! Anteeksi virheeni!

Eli siis Ebeling voi saada selkäänsä shakkikisassa naisina pitämiltään henkilöiltäkin!

Käyttäjän kultainenmaali kuva
Mika Ebeling

Suurin osa shakkikisoista on yhteisiä ja esim. nuorten MM-kisoissa on tyttöjen sarja ja avoin sarja. Se on ihan OK.

Shakissa miellän avoimen sarjan ja miesten sarjan samaksi ja minusta on ihan OK, että nainen voittaa miesten sarjan eikä kenelläkään liene mitään sitä vastaan, jos nainen voimanostossa voittaa miesten sarjan. Toisin päin kyse on ongelmasta, koska siinä on kyse dopingin kaltaisesta perusteettomasta edusta kilpailutilanteessa.

Hävisin elämäni ensimmäisen kerran shakissa pitkillä ajoilla pelattaessa naisten silloiselle maailmanlistan ykköselle Pia Cramlingille Oakham Young Masters -turnauksessa vuonna 1984, joten olen kyllä jo saanut selkääni shakkikisassa naiselta. Avoimissa kisoissa se on OK, mutta naisten sarjaan en mene pelaamaan.

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Mene ihmeessä, kukaan ei huomaa mitään :D

Käyttäjän PetriFriari kuva
Petri Friari

Tämänkin sai nyt kokea: että on jossakin asiassa samaa mieltä blogisti Ebelingin kanssa! Tuntematta sen enempää urheilulääketiedettä voisin kuvitella, että jos sukupuolensa naiseksi korjannut urheilija saa kilpailla naisten sarjassa, hän saa ainakin tietyssä määrin ansaitsematonta etua muihin kilpailijoihin nähden, mikä olisi tosiaankin epäreilua.

Mutta veikkaanpa, että blogisti Ebelingiä eivät niinkään huoleta naisvoimanostajien tai yleensäkään naisurheilijoiden oikeudet, vaan tämä asia nyt vain sattuu sopimaan Ebelingin HLBT-vastaisen ideologian mukaiseen agendaan.

Tuota... ei kai blogisti Ebeling vain tarkoita, että naiset pelaavat shakkia naisen logiikalla... :D

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Minua taas ei urheilun seuraaminen kiinnosta yhtään kun on aikaa sitten tullut se "tekniikka" mukaan.

Paras on se kenen ruiskeita ja pillereitä ei huomata tai ehditä kieltää.

Odotan että tekevät sellaisen avoimen sarjan missä on tekniikan rajoitteet pois niin on mielenkiintoisempaa. Olisi toivottavaa että on vähän hormooni kyborgeja.

Viimeeksi katsoin urheilua niin se oli itseasiassa vammaisolympialaiset ja juurikin siitä syystä että oli sitä tekniikkaa mukana.

Shakki ei mielestäni tarvitse mitään naisten sarjoja. Olennaisesti tässä on aivosolujen sarja ja sitten robottisarja.

Kiva pelihän se on mutta jos haluasin seurata urheiluna niin mitä enemmän variaatiota niin sitä parempi. Opettaisi vaikka simpanssille ne säännöt, se olisi oikeasti mielenkiintoista seurata jos se rökittäisi ihmisiä pelissä.

Käyttäjän kultainenmaali kuva
Mika Ebeling

Mukava huomata, että uskalsit tämän järkyttävän kokemuksesi tunnustaa! Voisit ehkä avartua lisääkin, ellet antaisi dissaavalle veikkailullesi sijaa.

Käyttäjän PetriFriari kuva
Petri Friari

#35. "(...) uskalsit tämän järkyttävän kokemuksesi tunnustaa!"

Kävin liki vuorokauden ajan ankaraa jaakopinpainia, ennen kuin uskalsin asian tunnustaa. :D

"(...) ellet antaisi dissaavalle veikkailullesi sijaa."

No hienoa, että puolustat naisurheilijoiden oikeuksia!

"Voisit ehkä avartua lisääkin (...)"

Eihän "avartuminen" vain tarkoita, että rupeaisin vastustamaan HLBT-ihmisten ja sateenkaariperheiden lasten yhdenvertaisuutta?

Käyttäjän kultainenmaali kuva
Mika Ebeling Vastaus kommenttiin #39

Avartumisella ajattelen lähinnä sitä, että ajattelee pikemmin toisen perusteluja kuin asennettaan toiseen ihmiseen. Silloin jaakopinpainin sijasta voi iloita siitä, että ainakin joskus huomaa yllättävästi sellaisen ihmisen olevan oikeassa, jonka kanssa yleensä on ollut eri mieltä.

Avartuminen on mielestäni myös sitä, ettei epäluuloisesti leimaa toista ihan niin kuin varmuuden vuoksi.

Käyttäjän ReijoMatilainen kuva
Reijo Matilainen

Tämä ns.päättymätön keskustelu saadaan päättymään ainoastaan siten että urheilussa kilpailevat kaikki inehmot samassa sarjassa. Joissain lajeissa miehet hyötyvät, joissain naiset, sama koskee oletettuja. Erittäin tasapuolinen ratkaisu joka myös lisäisi urheilun kiinnostavuutta.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Hyvä ehdotus mutta jo kokeiltu. Miehille oli kova paikka hävitä naisille joten piti saada omat sarjat.

Ihmettelen kyllä miksi jossain shakissa pitää kilpailla eri sarjoissa. Ei ne erottele Nobeleitakaan sukupuolten mukaan vaikka äly tulee aivoista eri tavoin, jos tulee.

Käyttäjän ReijoMatilainen kuva
Reijo Matilainen

Pitää kokeilla uudelleen. Nykyään ehkä tilanne toinen kun sukupuolet sekaisin muutenkin. Ja se "miesten kova paikka hävitessä" sitä mielenkiintoa juuri toisikin.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Selkeä epäkohtahan tuo on, jos vahvistavaa mieshormonia tuottanut/käyttänyt urheilija saa osallistua heikomman sukupuolen kisoihin.
Omana ehdotuksenani on sukupuolineutraalit kisat.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset